Vanha Porvoontie 26, Mäntsälä

Omakotitalo, 219.5 m², 7h, k, psh, pkh, et, 2wc, tekninen tila

Velaton hinta
314 000 €
Pinta-ala
219.5 m²
Huoneet
7h, k, psh, pkh, et, 2wc, tekninen tila
Tämä Mäntsälän Heissassa sijaitseva talo on kuin tehty ison perheen asuttavaksi. Talo on aikoinaan rakennettu 1980 luvun alussa, mutta on kokenut matkan varrella hyviä asioita, kiitos nykyisten asukkaiden. Remonttia on tehty enemmän kuin tarpeeksi, jotta sinä ja perheesi pääsette muuttamaan vaivattomasti. Kokonaisala on 246 m² ja makuuhuoneitakin on 6 kappaletta. Lisäksi tontilla on erillinen 40 m²:n autotallirakennus, sekä runsaasti tilaa autoille. Siltikin tontille jää runsaasti tilaa kaikelle muulle. Tämä talo taipuu moneen muotoon; ison perheen kodiksi, kahden sukupolven taloksi, yrittäjälle (hyvät tilat etätyöskentelyyn) ja vaikkapa lapsien tai vanhusten hoitokodiksi. Yksikerroksisuus on aina eduksi; ei ole turhia hukkatiloja.

Vaikka talo on iso ja sähkölämmitteinen, energiankulutus on todella maltillinen. Omistajan antaman tiedon mukaan kokonaissähkönkulutus on ollut hieman yli 12500 kWh/vuosi. Toki kaksi ilmalämpöpumppua auttaa energian säästämisessä samoin kuin talossa olevat tulisijat.

Mutta jottei tämä menisi aivan ylenpalttiseksi kehumiseksi, niin otathan minuun yhteyttä. Jos kaipaat lisätietoa, otathan yhteyttä minuun; Ari Pirilä 044 9807 522 tai ari.pirila@remax.fi.

Olet tervetullut esittelyyn!

Seuraava esittely

Seuraavaa esittelyä ei ole tiedossa, varaa yksityisesittely

Tämän kohteen välittäjä:

Ari Pirilä

Ari Pirilä

044 980 7522
ari.pirila@remax.fi
Tutustu välittäjään »

RE/MAX Eximas | Eximas Oy LKV

Kiinteistön tiedot

Perustiedot
Kohdenumero:80373520
Sijainti:Heissa, Mäntsälä
Vanha Porvoontie 26, 04600 Mäntsälä
Tyyppi:Omakotitalo
Vapautuminen:Sopimuksen mukaan
Pinta-ala:219.5 m²
Kokonaispinta-ala:246 m²
Huoneet:7h, k, psh, pkh, et, 2wc, tekninen tila
Kerros:1 / 1
Yleiskunto:Hyvä
Rakennusvuosi:1981
Käyttöönottovuosi:1981
Hinnat ja kustannukset
Myyntihinta:314 000 €
Velaton hinta:314 000 €
Kiinteistövero:920 € / vuosi
Vesimaksu:
Muut kustannukset:Sähkönkulutus/vuosi on ollut omistajan antaman tiedon mukaan 12.600 kWh/v. Talossa on lisäksi kaksi ilmalämpöpumppua sekä tulisijoja. Yhden henkilön talouden kulut.
Kohteen kuvaus
Keittiö
Liesi:Keraaminen
Varusteet:Jääkaappipakastin, liesi, astianpesukone, liesituuletin ja uuni
Lattia:Laminaatti
Pesutilat
Varusteet:Suihku, poreamme ja lattialämmitys
Lattia:Laatta
Seinät:Kaakeli
WC
Lattia:Laatta ja Laminaatti
Seinät:Kaakeli, tapetti ja maali
Kodinhoitohuone
Varusteet:Pesukoneliitäntä, lattialämmitys, pyykkikaapit, pöytätaso ja jääkaappi ja pakastin
Lattia:Laminaatti
Oleskelutilat
Kuvaus:Osassa olohuonetta on lattialämmitys.
Lattia:Laminaatti
Makuutilat
Kuvaus:Osassa makuuhuoneita on lattialämmitys.
Lattia:Laminaatti
Materiaalit, varusteet ja lämmitys
Rakennusmateriaali:Puurunko, tiiliverhous.
Kattotyyppi:Harjakatto
Kate:Pelti
Lämmitysjärjestelmä:Sähkö, puu ja 2 ilmalämpöpumppua, puuhella ja varaava takka
Energiatodistus:Kyllä
Tontti ja kaavoitus
Tontin omistus:Oma
Kaavoitus:Asemakaava
Palvelut ja liikenneyhteydet
Koulut:Kävelymatkan etäisyydellä
Päiväkoti:Alueella
Liikenneyhteydet:Linja-autoasema 1 km, juna-asema 2,5 km.
Näytä tarkemmat tiedot »

Asunnon kuvat

Ota yhteyttä
Ole hyvä ja anna nimesi.
Ole hyvä ja anna sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja anna puhelinnumerosi.

Tietosuojaseloste

x